Kaksi kirjaa — kahdenlaista kieltä

J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden (1840-1860) ja Väinö Linnan Tuntemattoman Sotilaan (1954) kielessä on melko paljon eroja. Tämä on ymmärrettävää, sillä onhan Vänrikki Stoolin Tarinat kirjoitettukin noin sata vuotta aikaisemmin, joten lukiessani teoksia huomasin eroja etsimättäkin. Lisäksi Tuntematon Sotilas on romaani ja Vänrikki Stoolin tarinat on runoteos.

Vänrikki Stoolin tarinoissa kieli on runomuotoista ja monessa kohtaa loppusoinillista ja koko kirja eteneekin runomuotoisesti eli säkein ja säkeistöin ja aina edelleen uusilla runoilla. Esimerkiksi säkeistöstä "Ken vain on oiva sotilas, / hänelle hurraa riemukas, / kuink' ikään vie hänt' elon tie, / lie vieras, veikko lie!" saa jo hyvän kuvan siitä millainen kirjan kerronta ja kieli kokonaisuudessaan on. Toisin kuin Vänrikki Stoolin Tarinoissa, Tuntemattomassa Sotilassa kieli ei ole runollista, vaan kirjakielistä kerrontaa ja repliikeissä puhekielisiä ilmauksia.

Teosten välisessä kielessä ei ole eroja pelkästään kerrontatavassa, vaan myös sanojen kohdalla. Vänrikki Stoolin tarinoissa useat sanat, jotka nykyään loppuvat vokaaliin, loppuvat heittomerkkiin: mutt', kuink' tai kaikk' ja niin edelleen. Tuntemattomassa sotilaassa tällaista kirjoitustapaa ei esiinny. Tuntemattoman sotilaan henkilöiden repliikeissä on kuitenkin puhekielisyyttä ja niissä esiintyy erilaisia murteita, joita vastaavasti ei ole Vänrikki Stoolin Tarinoissa. Vänrikki Stoolin Tarinoissa käytetään myös nykyään vanhahtavan kuuloisia sanoja, joita ei ole Tuntemattomassa Sotilaassakaan. Esimerkiksi "jäätyynnä", "koppoi" tai  sanan "sanoa" tilalla oleva sana "virkkoa".